3.5.05

Tilkkukansio

Koska olen niin tavattoman järjestelmällinen (kröhöm), minulla on tietenkin tilkkukansio, jossa on kaikki projektit kirjattuna ja suuri kasa suunnitelmia jotka tuskin toteutuvat lähiaikoina, mutta ehkä vielä jonain päivänä.

2.5.05

Lisäsin laskurin

Kun kerran keksin ruveta leikkimään html:n kanssa, lisäsin kävijälaskurin sivulle. Ihan uteliaisuuttani.

Tässä täkki numero kaksi:



Sen onnellinen omistaja on Valtteri.

Tämän tein suurimmaksi osaksi sisustuskaupan inventaarialesta löytämistäni (normaalisti huikean kalliista) kankaista, sain koko pussillisen kolmella eurolla. Vähän siihen punaista lisää ja tässä tulos. Alun perin piti tulla jotain ihan erilaista, mutta niinhän siinä kävi, ja usein käy, että tuli nyt tällaista. Käsin tikattu tämäkin, sormet verillä. Sittemmin olen jo oppinut tikkaamaan hieman kivuttomammin.

Tästä lähtee

Ensimmäinen viesti tähän blogiin.
Sen kunniaksi tässä kuva ihan ensimmäisestä tilkkutäkistä jonka tein noin vuosi sitten kaverin vauvalle Akulle.



Ei mikään mestariteos, mutta jostainhan sitä on alotettava. Aku ainakin tykkäsi.