26.5.06

Flower basket shawl ja muita yllätyksiä

Tuli siitä siis huivi sittenkin. Tosin neuloin sitä vielä juhlissa. Uudenlainen extreme-laji, ota vähän boolia ja tee sitten pitsiä. Pingotukseen pääsin vasta eilen mökillä, ihan perinteisin menetelmin sitten lopulta kuitenkin, vanhan ison petarin päällä. Täytyy yrittää piilottaa se petari johonkin mökin nurkkaan, se on nimittäin valtava ja valtavan hyvä isojenkin kappaleiden pingottamiseen.

Huivi pääsi vähän tutustumaan pihasyreeniin, kun en oikein viitsinyt kissojakaan malliksi pyytää.
Alla vielä detalji kuviosta.

Malli: Flower Basket Shawl (Interweave Knits nettisivuilta, ei ole siellä enää), tein ohjeen seitsemän mallikerran lisäksi vielä muutaman, olisiko tuossa 10 tai 11.
Lanka: Wetterhoffin Sivilla (Ehkä maailman toiseksi ihanin lanka)
Puikot: 4
Lopputulos: Lääh. Lisää tuota lankaa. Lisää tällaisia huiveja. Pakko. Neuloa. Pitsiä. Lisää.



Puussa poseerasi myös äidille aiemmin valmistunut hahtuvainen Fulled lopi tote. Tähän pitäisi kuulemma tehdä tummansininen vuori, mutta tummansininen kangas on hautautunut luultavasti jonnekin vihreän ja punaisen ja violetin alle. Jatkamme arkeologisia kaivauksia.



Mutta mutta... kuka on tuonut meille korillisen lankaa?
No minäpä itse, ihan omin kätösin valitsin.

Korissa Mandarin Petitiä kahta väriä, ruskeasta tulee ehkä yks juttu ja toi kirjava oli vaan "pakko saada" kokeiltavaksi. Sinikirjava lanka on nimeltään Gedifran Fashion Trend Stripe, se haluaa kuulemma olla My so called scarf. Vihreä ohut Pirkkalanka taas kuiski jotain syksyisistä pitseistä tai sitten se haluaa olla kimpassa itsevärjätyn vihreän langan kanssa.

Tähän taisi siis kesäloman alun kunniaksi päättyä lankahamsterointi. Pääsen pian etelän lämpöön neulomaan, vaatiihan moinen nyt uudet langat. Niin ja nähtäväksi jää josko siellä perilläkin olisi lankakauppoja...

6 kommenttia:

Villasukka kirjoitti...

Kaunis! Mullakin on kamala ohuen ohuiden pitsien buumi. Ostin tänään Marks&Kattensi mohairia...

Outi kirjoitti...

Tosi kaunis huivi! Mahtaisko sulla olla koneella ohjetta?? Kun ei sitä enää Interweavella ollut... Ja kauniita lankoja olet ostanut, alkaa repsahdus lähestymään kun langat jo huutelevat minulle!

DistantKnitter kirjoitti...

Kaunis! Paljonko lankaa meni?

Outi kirjoitti...

Lappis, löysin ohjeen Flower Basket Shawlin oman koneeni syövereistä - nyt vaan arpomaan lankaa siihen...kätköistä taitaa vielä löytyä!

Sia kirjoitti...

Aivan mielettömän ihana kukkakorihuivi, ihana kassi ja ihania lankoja! Mikä on sitten maailman ihanin lanka?

askartajatar kirjoitti...

Olet haastettu!