28.4.07

Ihan hirveetä, vihreetä

Tervetuloa vihreään kauteen.
Ensimmäisenä esittelemme jotain valmista, rasti seinään.



Kolmiohuivi kaulaan, ei ole suurensuuri, mutta täyttää tarpeen. Käytettäväksi suklaanruskean vakosamettijakun kera.
Ohje on swallowtail shawl (IK syksy -06), mutta ilman reunuksia. En jaksanut ruveta pähkäilemään riittääkö lanka, ja toisaalta halusin käyttää kaiken langan ja tehdä mahdollisimman suuren. Reunukset siis vain pari kerrosta ainaoikeaa, lisäsin vähän silmukoita ennen päättelyriviä, jotta reuna joustaisi paremmin. Jokin niissä terävissä reunoissa nyppii. Ja toisaalta taas tuosta ihan perushuivista tuntuu puuttuvan jotain. No, ihan peruskäyttöön se oli tarkoitettukin, ajaa hyvin asiansa.
Lankana Rowanspun 4-ply cucumberpatchin alelaarista, kaksi 25 g:n kerää. Riittoisaa. Sävyn nimeä en muista. Ensin olin varma ettei tuo ole ollenkaan minua varten tuo väri tai edes tuo lanka, mutta nuo nypyt, ne on aika herkullisia.
Ehdottomasti käyttöön, on jo toiminut kurkkukipuisen kaulahuivina ja sopii hyvin palaverieleganssiin.


Tämäkin kai kategoriassa "valmista". Pähkäilin jo tuota hahtuvaa ostaessani että haluanko sen hahtuvana vai lankana. Lankana, totesin sitten myöhemmin, ja kehräysharjoituksena pyöräytin sen langaksi. Pidän noista kaksivärisistä osioista, samanlaisia ei ollut vastaavassa kaupan langasta. Eri asia sitten tuleeko tästä jotain valmiina vai ei, mutta se on ihan sievä.


Vanhat liikennevaloväriset puuvillalangat ovat myös saaneet kyytiä. Sitä on nyt liikkeellä, mallitilkkuja, rättejä, tilkkupeittoja... Ihan vahingossa tuli ostettua 200 knitted blocks, ja ajattelin sieltä tehdä läpi kaikki sopivat kaksiväriset tilkut ja ehkä niistä joskus jopa koota jotain. Tosin siis älköön kukaan kysykö milloin viimeksi olen oikeasti saanut koottua mitään neuletyötä joka vaatii ompelua. Väreinä vihreä, punainen ja keltainen. Ehkä myös tummansinistä, jos joku voisi ystävällisesti vihjata missä noista miljoonasta pahvilaatikosta kyseinen väri löytyy.

Ja jotta voitaisiin todistaa mun lopullisesti menettäneen järkeni, oheisessa kuvassa on todellakin virkkuukoukku. Kokeilen mitä syntyy tuollaisesta narusta paksulla koukulla.

Lisäksi työn alla on iso kasa vihreää samettikangasta, vaan MISSÄ ON SAKSET? Tiedän omistavani ainakin viisi paria saksia, mutta ne ovat keittiösaksia myöten kaikki kateissa. Löytäjälle palkkioksi suklaata.


Äitikin neuloo, vihreää tietenkin.

Seuraavana nousevana värinä taitaa olla violetin eri sävyt. Tein kokeilupätkiä lankaa, ja nyt värttinällä pyörii kolmea eri violettia sekaisin. Herkullista. Ei tosin aavistustakaan mitä siitä lopulta tulee, mutta milloinkas se muka on minua estänyt.
Tuo oikeanpuolimmainen on myös yllättävän hyvä väri, kirkasta keltaista ja tummanvihreää sekaisin. En olisi uskonut.

Ei kommentteja: