Mulla on villaa mä koulutan teitä
Tämä on sensaatio! Tuo on mun syli, tuo on mun neule, ja tuo elukka mun sylissä on meidän villikissa* Myytti, joka on ensimmäistä kertaa eläissään ihmisen sylissä. Tuossa se istui melkein puoli tuntia eilen illalla. Kaikki tämä villalangan ansiota. Myytti on näet lankasnobi, hänelle ei kelpaa kuin villa. Ja villaahan piisaa. Kävin naapurintädin luona kerimässä neljä vyyhteä, vielä on ainakin toinen mokoma jäljellä.
Parit lapaset on tehty (ja unohdettu ottaa kuva siitä parista joka lähetettiin kaverille), käsillä nyt huovutettava pipo ja jossain nurkassa Branching out -huivi mohairista, jonka neulominen kutittaa silmiä. Huomenna alkaa olympialaiset!
Tässä olisi sitten vielä kuva askartajattaren lähettämistä silmukkamerkeistä. Nam! Mutta nyt ei kamera tee yhteistyötä. Kuten ei mikään muukaan tekninen laite tänään (Mies osti digiboksin ja kiroilee nyt olohuoneen nurkassa).
* Meidän kissat ovat alun perin täysvillejä löytökissoja. Ne ovat asuneet meillä huhtikuusta saakka.
4 kommenttia:
*reps*, tää Maija-fani oli pudota tuolilta luettuaan tuon otsikoinnin.
Oi että! Mä tiedän mikä fiilis tulee, kun "villihkö" kissa ekaa kertaa tulee syliin. Ja ei siihen näköjään hirmu pitkään mennyt. Itse sain odotella useamman vuoden..
Oi, ihanaa kun tuommoinen rotkale viimein alkaa luottaa ihmiseen :)
On se aina yhtä ihanaa, kun villi kissa kesyyntyy. Meijän pojat oli villikissanpentuja ja toinen pelkäsi ihmisiä ihan älyttömästi. Sillä meni kesä totutellessaja sit se rupes mun sylikissaksi. Nyt se on jo kaks vuotias eikä vieläkään oikeen hyväksy muita.
Sulla on muuten ihania käsitöitä ja ahkera oot ollu, kun niin usein on valmiita töitä esillä. =)
Lähetä kommentti