30.1.06

Urheilujuhlan huumaa

Päätin sittenkin osallistua neuleolympialaisiin, kun ne näin sopivasti sattuvat keskelle hamsterikuukautta. Ajatuksena olisi tehdä Möbius-huivi. Tein eilen harjoitelmia äklölangasta (ks. ed. postaus), ja totesin seuraavaa:

  1. Äklölanka vaatii tosi ison puikon, mulla ei ole riittävän pitkää sellaista.
  2. Ei se vihreä äklölanka olekaan ihan kauhean äklöä. Mutta se n. puoli kiloa beessiä lentää kyllä kuin leppäkeihäs, tiedoksi Askartajattarellekin.
  3. Onnistuisikohan tuo aloittaa jämälangalla ja sitten napata silmukat siitä alapuolelta, ei tulisi keskelle sellaista raitaa joka erottuu jos tekee huivin muulla mallineuleella kuin ainaoikein.
  4. Tätä varten on tietenkin ostettava lisää lankaa. Mutta minkä väristä? Ehkä varmuuden vuoksi muutama erivärinen varakerä. Mohairia tai jotain muuta kevyttä ja pehmeää.
  5. Minkälainen mallineule? Tätä kokeilin, voisi toimia. Toisaalta joku pitsimäinenkin olisi kiva. Riippuu langasta. Pitää ostaa monenlaista lankaa, varmuuden vuoksi.

28.1.06

Inventaario

Viimeinkin ennätin tehdä inventaarion ja nyt olen valmis helmikuun dieetille.
Lankoja löytyi kaappien pohjalta lopulta kuitenkin vähemmän kuin pelkäsin. Kokonaisia keriä 4,5 kiloa ja epämääräisiä (mukaanlukien keskeneräiset työt jotka saivat tänään lopullisen purkutuomion) 2 kiloa. Kaikkea mielenkiintoista mitä en muistanut omistavanikaan. Terveellistä tällainen inventaario. Silti pelkkä ajatus siitä ettei kohta voi mennä ostamaan lisää, ajaa minua nettilankakauppojen sivuille ja suunnittelen jo maanantaiksi matkaa lankakauppaan "ihan vaan puikkoja hakemaan"...

Tässä purkutöistä vielä viimeiset kuvat ennen kuin lähtö tulee:

Kirjoneulepuseron takakappale ja 3/4 etukappaleesta, Floricaa, noin vuodelta 1993, jos ohessa olleeseen käsityölehteen on luottamista. Ihan kivat värit, malli sen aikaiseksi melko normaali, mutta koko auttamatta liian pieni, enkä minä kuuna kullan valkeana tuollaista käyttäisi. Tästä tulee: huiveja ja kirjoneulelapasia.

Kasa jotain. Ei aavistustakaan mitä tuosta on pitänyt tulla. Langat muistelisin ostaneeni jostain halvalla. Miksi, sitä en käsitä, sillä noin äklöä lankaa ei toista tästä huushollista löydy. Kaiken muun kauheuden lisäksi sitä on valtava kasa, varmaan puolitoista kiloa yhteensä. Tästä tulee: ehdota ihmeessä jos keksit, mitä.

Ratsastuslapanen itse kasvivärjätyistä langoista. Selvästikin ajalta jolloin vielä ratsastin enkä tullut ajatelleeksi että villalapasessa luultavasti luistaa ohjat. Noita lankoja on värjäyskurssin peruja noin sata grammaa yhteensä pienissä pätkissä. Tästä tulee: tavalliset lapaset.

26.1.06

Sukat, yllättäen

Jottei elämä menisi yksitoikkoiseksi, tässä jälleen sukat.
Menivät kummipojalle postissa. Samaan sarjaan on pipo jo valmis ja lapasia aloitettu, eikä millään näytä loppuvan tuo "mielenkiintoinen" kirjava Nalle. Kuuluu ehdottomasti sarjaan "kiva kerällä mutta siinä kaikki". Pitipähän värihuumassa mennä ostamaan sitäkin. Onneksi kummipoika on vielä niin pieni ettei älyä nirsoilla. Äidistään en menisi takuuseen. Kyllä, sanon tämän tietoisena siitä että hän saattaa lukea blogiani.

24.1.06

Sukkaa pukkaa

Tein itselleni pitsivartiset sukat, Ullasta, yllättäen. Lankana Hjertegarn socks, joka on I-HA-NA! Myyjä arveli ettei aikuisten sukkiin riitä yksi 50 g:n kerä, mutta niin vaan riitti neljäkakkosiin. Tosin siis noissa varsissa on seitsemän mallikertaa ohjeen yhdentoista sijaan. Tiimalasikantapää oli uusi tuttavuus, ehdottomasti kannatti opetella, unisukkiin se on juuri passeli. Lisää tällaisia! Onneksi on vielä se toinen kerä jäljellä, kun sitä ei tähän tarvittukaan. Jos tekisi seuraavat varpaasta ylöspäin...

Inventaario on vielä kesken. Tähän mennessä olen laskenut vasta ns. normaalit langat, siis ne joissa on vyöte tallella ja ovat kokonaisia keriä. Laskuri näyttää neljää ja puolta kiloa. Epämääräisiä on ehkä saman verran vielä tutkimatta.
Kaapeista löytyi lankojen lisäksi muutama epämääräinen tekele, joista kaikista en ole ihan varma mitä niistä piti tulla. Joukossa mm. monivärisen kirjoneulepuseron etu- ja takakappaleet. Ennustan purkutöitä ja paaaaaljon kirjoneulelapasia. Tai kai siitä muutaman huivinkin saa.

20.1.06

Otsikko

Tässä lupaamani kuva uusimmasta tuotoksesta. Tein serkulle Fifin, Ullasta, kuten lähes kaikki muutkin. Lankana tuntematon mohair anopin ullakolta. Oikeasti tuo on petroolinsininen, mutta yritäpä itse ehtiä töistä kotiin valoiseen aikaan tammikuussa.




Lisäksi olen tänä vuonna tehnyt miehelle villasukat, jotka nyt ovat Jemmassa. Äärettömän tavalliset harmaat villasukat seiskaveljeksestä. Hyvä siis ettei tarvitse tuhlata "filmiä" sellaiseen.

Inventaario olisi sitten kai seuraava toimi. En taida kyllä enää ehtiä ennen kuin mies tulee töistä kauhistelemaan lankakasojani... Jos vaikka päivittäisi sittenkin tuota sivupalkkia tai jotain.

19.1.06

Omituisten otusten kerho

Ensimmäistä päivää neuleblogilistalla ja heti alkaa tapahtua.
Emilia haastoi minut omituisten tapojen meemiin.
Tässä siis vaaditut viisi omituista tapaani:

  1. Paukuttelen kuplamuovia aina tilaisuuden tullen. Kuvittele sitä onnen päivää kun kerran näin sitä valtavan rullallisen. Olin vähällä pyytää että saisinko muutaman metrin mukaani...
  2. En voi sietää yhdys sana virheitä, tuonkin kirjoittaminen repii sisintäni. Korjailen niitä toisten teksteissä estottomasti ja päin naamaa. Sinua on varoitettu!
  3. Toljotan. Saatan unohtua katsomaan tyhjyyteen. Olen tänä vuonna löytänyt kanssatoljottajan, toisen kissoistamme. Toljotamme joskus yhdessä.
  4. Elän ja asun täydessä kaaoksessa (et osaa edes kuvitella niin pahaa kaaosta vaikka yrittäisit), mutta joskus saan järjestelmällisyyskohtauksia, joiden seurauksena on yleensä huolellisesti organisoitu mappi välilehtineen tai värin mukaan järjestettyjä kankaita/lankoja.
  5. Teen listoja. Joululahjalistoja, kauppalistoja, "tee nämä kun pääset kotiin" -listoja töissä, "nämä on neulottava, siitä ja siitä langasta" -listoja, "mökille mukaan" -listoja. Listat kirjoitan ensimmäiselle käteen osuvalle paperinpalalle ja ne katoavat usein vain tunteja kirjoittamisen jälkeen. Teen listoja myös miehelleni, hän ei luultavasti lue niitä. Sen enempää kuin minä omianikaan. Järjestelmällisyyskohtauksen (ks. omituisuus nro 4) koittaessa saatan jopa viikon ajan kyetä kirjoittamaan kaikki listat yhteen ja samaan vihkoon jota kannan mukanani, kunnes se katoaa.
Haastettujen tulee kirjoittaa meemin säännöt blogiinsa ja haastaa viisi uutta ihmistä mukaan. Haastetut ihmiset linkitetään meemin loppuun ja heitä käydään informoimassa haasteesta kommenttilaatikoihin.
Haastan blogit nekkisneuleet, Miikkumaa, Kultalankaa, Stitsailuja sekä Puikko ja kokka, vaikken heistä ketään kyllä tunnekaan ennestään.

18.1.06

Naftaliinista

Aika siis kaivaa blogi komeron pohjilta esiin ja ruveta oikeasti päivittämäänkin tätä.
Taisi vaan tuo tilkkutyö nyt vähäksi aikaa jäädä taka-alalle. Osasyynä moiseen on alati kasvava lankavarastoni, joka yhdessä miehen asiasta tekemien huomautusten kanssa sai minut mm. liittymään Lankahamstereihin.

Tapahtunut sitten viime viestin:

  • Isän täkki valmistui ajoissa ja hän tyytyväisenä ottaa päivänokosia sen alla.
  • Kukkatäkki meneekin serkulle eikä myyntiin.
  • Ompelukonelöytö on muuten ihana mutta sen paininjalka on jumissa, joten se ajaa täysillä aina kun laittaa töpselin seinään. Ei hitaille ompelijoille.
  • Kädet ovat jälleen kipeät, eivät tosin ompelemisesta vaan tällä kertaa neulomisesta. Koskakohan opin että asioita voi tehdä vähän vähemmän antaumuksella. Tuskin koskaan...
  • Ja parasta kaikista! Kissat eivät enää etsi kotia, koska he jäivät meille asumaan. Päivittäinen altistuminen heidän ihanuudelleen sai miehenikin heltymään, eikä väliaikaisen hoitajan värvääminen tarvittaessa olekaan niin vaikeaa.


Seuraavassa jaksossa: Kuvia käsitöistä ja Suuri Lankainventaario.