26.9.06

Näen punaista

Iski äkillinen punakohtaus näin syksyn kunniaksi. Kaikki alkoi ihan viattomasti, kun lupasin neuloa ystävälle Vivekan, punaisena tietysti. Sitten lähdimme yllättäen tapaamaan syntymäpäiväänsä juhlivaa ystävää, ja jokin naksahti päässäni. Pakko saada Nopeasti Huivi lahjaksi. Juoksin hakemaan kaupasta 12 mm:n puikot. Minä, jonka mielestä vitosen puikot ovat paksut! Sitten äkkiä lankalaatikolta kerät isoveljeä, raidallista seiskaveikkaa ja kirjavaa nallea. Kaikki yhdessä puikoille, ja hop, pitkittäin neulottu ainaoikein-huivi!


Vimma jäi vähän päälle, ja nappasin seuraavaan huiviin kirjavien lankojen seuraksi fritidsgarnin lopun, joka valitettavasti loppui vähän kesken, mutta kai tuosta joku lyhyt tai lastenhuivi tuli.

Löysin samalla vielä kerän jotain vanhaa Jumbo soft -nimistä lankaa, sekin päätynee megapuikoille. Olen virallisesti yllättänyt itseni.

Pakko kohta aloittaa joku ohut pitsihuivi, vaikka Merinosilkistä, sitä on tuossa pari kerää kerimistä odottamassa. Syksyn IK:ssa olisi se yksi mukavan näköinen ohje, mutta eipä ole suvainnut lehti tänne asti saapua vaikka olen sen tilannut. Laitoin asiasta jo meilitse valituksen, mutta en ole saanut vastausta. Joku ilta kyllä soitan sinne ja murisen. Nih.

SNY:kin laittoi meiliä ja lupaili pakettia, josko tämänkertainen tulisi perillekin asti. Postinkantajaa stalkkaillen...

Niin, en minä sentään ihan pelkästään paksuihin lankoihin ole siirtynyt, teen tuossa koetilkkua Bambou soft -langasta. Ihanaa, pehmeää. Kuvitelkaa suklaanruskea pipo jossa on leveällä joustimella tehty leveä käänne. Lämmintä. Mmm.
Tein muuten aika erikoisen huomion puikkosuositusten suhteen. Bambou softin vyötteessä lukee että puikot 4,5 -5 mm, ja lanka on melkein ohuempaa kuin Vivekaan käyttämäni Smart, jonka vyöte kehottaa 3,5 mm:n puikkoihin. Oikeasti neulon nyt Bambou softia nelosen puikoilla, harkitsen jopa 3,5-millisiä kokeilevani vielä, kun taas Smart löysi sopivan tiheyden puikoilla 4,5 mm. Herää kysymys, vetävätkö ne noita hihasta, vai onko eri firmojen ihmisillä noin erilaiset käsialat?

Ei kommentteja: