30.3.06

Ruskeasta rätistä koriksi

Sisäinen perfektionistini ei ole kyennyt bloggaamaan, koska aina vaan on pimeää ja möhnäistä eivätkä valokuvat onnistu ja plääh. Sitä on liikkeellä.

Ruskeista villalangoista valmistui tällainen:


Pyörittyään aikansa pesukoneessa, se jalostui varsin käyttökelpoiseksi esineeksi. Siinä voi näet säilyttää sävyyn sopivia punaisia lankoja. Siis käsityökori on vimpaimen nimi.


Lankana netistä ostettu pussillinen kahta erilaista ruskeaa villalankaa yhtaikaa ja koristeena punaista ohutta pirkka-lankaa, kaksinkertaisena sekin. Vielä jäi ruskeita johonkin pieneen nyssäkkään ja samassa pussissa oli luonnonväristäkin, josta on tarkoitus myöhemmin tulla vihreää.

Muut speksit: Luodaan monta silmukkaa, n. 150 taisi olla tässä. Reunaan pari kerrosta aina oikein, jonka jälkeen neulotaan pyörönä oikeaa niin kauan kuin huvittaa. Raitoja tein kun kyllästyin välillä. Pohjan reunaan tehdään yksi kerros nurjaa, jonka jälkeen kavennetaan pohja ympyräksi. Kahvoja varten poimitaan yläreunasta sopiva määrä (tässä 11) silmukoita. Neuloin kahvat 1o1n joustinta ja sitten kiinnitin silmukoimalla toisesta päästä kiinni. Yläreunaan, kahvoihin ja pohjan reunan nurjaan kerrokseen virkataan punaisella kerros kiinteitä silmukoita (tai mitä ne nyt ovatkaan nimeltään, en ole virkannut aikoihin).

Tarkkaavaisimmat ovat jo tähän mennessä huomanneet että valmiin korin alareunassa ei näy mitään punaista raitaa. On se siellä. Pohjassa, noin sentin päässä reunasta. Ei siis kannata kaventaa pohjaa liian nopeasti. Olkoon. Toimiva kori se on noinkin. Puolustuksekseni sanottakoon että pohja kyllä näytti sopivammalta ennen huovutusta.

Kissat tietysti rakastavat koria. Kaikki esineet joihin voi mennä sisään, ovat ihania. Samoin kaikki esineet jotka ovat villaa. Voitte vain kuvitella miten ihana on villainen esine, jonka sisään voi mennä...

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, se on hieno!!
Ja nyt taisinkin keksiä, mitä teen yhdelle vuosikausia keskeneräisenä lojuneelle jutulle... Kiitos ideasta.
Hauskaa käyttää jämälankoja toisten (jämä-)lankojen säilytykseen. Tai voihan se toimia vaikka sukkakorina :)!!

MysteryKnitter kirjoitti...

Samaa mieltä kuin nimimerkki Helminalle. Hieno kori on! Ja minä voin vaan kuvitella kissojen reaktion...